Back on track

Kuten oon moneen otteeseen kertonutkin, viimeiset kolme viikkoa töissä ovat olleet täynnä melekoista haipakkaa. Etenkin viime viikkona tuli tehtyä monia pitkiä päiviä, koska oli aika tapahtuman, jonka takia olimme työskennelleet ankarasti koko vuoden. Yksi päivistä oli 17-tuntinen, mutta onneksi teen työtä, jota rakastan, niin sen kesti oikein hyvin. (Kävin muuten eilen pääsykokeissa, joten jos hyvin käy, niin syksyllä pääsen opiskelemaan ja hankkimaan lisää tietoa ja taitoa tästä alasta! Niin jännittävää, pitäkää mulle peukkuja!)

Huolimatta kiireestä, oon liikkunut viimeisten kolmen viikon aikana enemmän kuin koko keväänä. Salille en ole hetkeen ehtinyt, mutta oon liikkunut kaikki matkat pyörällä tai kävellen, joten hyötyliikuntaa on tullut useampi tunti viikossa. Nyt kun oon valmistautumassa lomalle, tarkoituksenani on elvyttää suhteeni Killeriin ja keskittyä tähän elämäntapaan täysillä. 

     Koska edellinen viikko oli ehdottomasti kiireisin koko keväänä, tuli sen vuoksi myös syötyä tosi huonosti.  Ei tietoakaan suunnitelmallisuudesta, vaan useimmiten kaupasta lähti mukaan pakasteateriaa tai muuta valmista. En itse viikolla huomannut eroa voinnissa, koska väsytti muutenkin, mutta heti tällä viikolla, kiireen ja stressin hellittäessä, huono syöminen ja oleminen on kyllä näkynyt ja tuntunut. Yleensä nautitaan kotona salaattia jokaisella aterialla, mutta viime viikolla se jäi täysin, koska ei ollut aikaa tai jaksamista alkaa tekemään ja seliseli, ja jo viikon syömättömyyden siihen täytyy opetella takaisin, ihan oikeasti opetella, koska salaatti ei tahdo enää maistua. Miten se voi olla edes mahdollista? Sen oon kuitenkin huomannut, että mitä enemmän sitä syö, sitä enemmän sitä myös tekee mieli. Siksi aion pysyä nyt tiukkana, ihan vain sen takia, että tiedän miten paljon parempi olo puhtaammasta ruuasta tulee, kuin joidenkin valmispakasteiden syömisestä. Ja nyt on oikeasti aikaakin keskittyä ruuanvalmistukseen ja ruokailujen suunnitelmallisuuteen.

Tää viikko on mennyt lepäillessä ja parannellessa nilkkaa ja ilokseni voin todeta, että selvästi parempaan päin ollaan menossa. Täytyy myöntää, että on tehnyt kyllä ihan hyvää, että on voinut ihan luvan kanssa vain levätä. Näillä helteillä ei oo hirveästi tehnytkään mieli tehdä muuta kuin lekotella aurinkotuoleilla ja nauttia kylmästä jäävedestä. Kieltämättä tää lepäily alkaa jo pikkuhiljaa turhauttamaan, joten luulisi motivaation olevan ainakin huipussaan siinä vaiheessa kun nilkka on taas käyttökelpoinen. 

Että semmosta! En aio potea huonoa omaatuntoa viime viikon heikoista syömisistä, koska niin se vain meni. Enkä aio stressata tän viikon liikkumattomuudesta, vaan keskityn suunnittelemaan tulevaa kesää, josta aion tehdä parhaan koskaan. Hyvillä fiiliksillä eteenpäin!

Au.

Pyykinpesukone laulaa ja mulla on vapaapäivä. Ensimmäisiä vapaapäiviä niistä liian monista tänä kesänä. Vapaa-aika tuntuu jotenkin kummalliselta viimeisten työntäyteisten kolmen viikon jälkeen... Mulla on ihan kunnon kriisi päällä, koska en muista millaista mun elämä oli, mitä mää yleensä tein aiemmin. Oliko se kivaa? Nautinko mää siitä? No, nyt on ainakin aikaa tehä semmosia asioita, joista mä tykkään ja nautin. Ja ennen kaikkea - nyt on aikaa panostaa itseensä, liikkumiseeen ja omaan hyvinvointiin.

Seuraavien kahden viikon aikana mulla on enää kolme työpäivää, mikä oikeastaan surettaa mua aika paljon. Mun työkaverit on niin huippuja, etten millään haluais lähteä vielä. Mut kaikki hyvä loppuu aikanaan ja (insert here: muita kuluneita fraaseja). Työkaveri kuitenkin lohdutti, että tää mun poissaoleminenhan on vaan väliaikaista, eli ehkä mä vielä jonain päivänä palaan. 

Tää epävirallinen loman aloitus ei kyllä alkanut mitenkään hohdokkaasti. Jorasin lauantaina niin ankarasti, että onnistuin nyrjäyttämään mun nilkan. Nyt se on vähän arka, mutta kun varovainen on, niin pystyy vähän kävelemään. Aattelin, etten edes käy sitä näyttämässä lääkärissä, mutta tänä aamuna kun heräsin, niin toi kipee kohta oli yhtäkkiä turvonnut ja muuttunut punertavaksi... Terveysaseman päivystyksen ajanvaraus oli siinä vaiheessa jo mennyt, joten jätin vaan soittopyynnön. Nyt vaan odotan kauhulla milloin ne suvaitsee soittaa takaisin ja sit haukkua mut, kun et ollut yrittänyt varata aikaa ajallaan, että ei meillä enää aikoja tähän aikaan päivästä oo ja kyllä sää oot sitten huono ihminen, mitä sitä nyt pitää mennä itsensä tolleen telomaan ja nilliti-nilliti. Tää on kuultu niin monta kertaa. 

Toivotaan, että tää nilkka paranee nopeesti ja pääsen takas liikkumaan! Sehän tässä eniten huolestuttaakin. Mitä jos toipumiseen menee viikkoja? Kauhistuttava ajatus.