Haastetta pukkaa

Oon superhuono muistamaan vastata saamiini haasteisiin, mutta nyt kun käsillä sattui olemaan sopivasti luppoaikaa kun haasteen Bobby Jean / Heidiltä sain (tänks!), niin eiku toimeks!

Ideana on vastata haastajan eli Heidin laatimiin kysymyksiin, keksiä omat viisi kysymystä ja laittaa haaste eteenpäin. Aattelinki olla nyt niin mälsä tyyppi, että jätän omat kyssärit tekemättä ja vastaan vaan Heidin kysymyksiin. 

1. Kerro yksi käänteentekevä hetki elämässäsi, pieni tai suuri. Mitä siitä seurasi? 

- Mieheni oli lähdössä eräänä päivänä lenkille ja kannusti muakin liikkumaan. Pidin itselleni tanssitunnin (eli raivasin olkkariin tilan, laitoin spotifystä musiikkia ja jorasin ankarasti itsekseni tunnin verran) ja siitä sen sitten voi sanoa lähteneen. Saatoin myös samana päivänä lukea puhelimeen ladattavasta kalorilaskurista jonkin roskalehden nettisivuilta ja kas, omien mahdollisuuksien ja liikunnan tuoman hyvän olon tajuaminen sai mut yrittämään. Ja sillä tiellä ollaan edelleen. Sitä ennen en liikkunut yhtään, söin ihan hirveän huonosti ja olin paljon huonommassa kunnossa kuin nyt. Enää en voisi kuvitellakaan palaavani niihin elintapoihin. 

2. Mistä suutut takuuvarmasti? Vaihtoehtoja saa olla useita, jos kiukuttaa. :D 

- Ilkeistä ihmisistä. Eläinten rääkkäämisestä. Siitä, ettei anna mun nukkua (:D)

3. Mitä mielipidettä piilottelet, eli mitä et ole vielä uskaltanut sanoa ääneen/vältät sanomasta ääneen ja miksi? Nyt saa ja pitää sanoa! 

- Voi apua. Oon aika hajuton ja mauton ja väritön. Ja tylsä? Mulla ei oo mielipiteitä. Oon se semmonen "ihan sama"-tyyppi. No ei kai, mut en kyllä nyt yhtään saa mieleen mitään asiaa, jota en oo uskaltanut sanoa. Sori!

4. Kun lapsena tai nuorempana mietit tulevaisuuttasi, missä kuvittelit olevasi iässä, jossa olet nyt? Millaista elämää luulit eläväsi, vai elätkö ehkä juurikin sitä? 

- Oon nyt 23. Olin ehkä aatellut, että oon oikeissa palkkatöissä, opiskellut sellaisen ammatin itselleni joka kiinnostaa. Että oisin päässy paikkoihin, tehny jotain merkittävää. No, en oo saanu aikaan mittään noista, mutta toivottavasti siihen on tulossa muutos! Emmää silti sano, että elämä ois menny jotenkin huonosti tai että oisin tyytymätön - toki se ois mukava, että kuun lopussa ois enemmänki kuin kaks euroa tilillä, mutta oon mä pärjänny näinkin. Ja oon onnellinen, se kai se pääasia on?

5. Mitä teet, kun kukaan ei ole näkemässä? Pakko mainita ainakin yksi asia! :)

- Laulan, kovaa ja korkealta. 

Pyöräretkellä

Yö meni kuuden tunnin unilla ja aamu alkoi väsymyksestä kiukuttelulla. Onneksi kiukut jäi aamuun ja päivästä tulikin ihan mainio lopulta. Päätettiin miehen kanssa lähteä pyöräilemään ilman sen kummempaa päämäärää ja poljettua tulikin reilun 17 kilometrin ja puolentoista tunnin verran. Välillä pysähdyttiin pariksi minuutiksi katselemaan maisemia tai juomaan. Meno oli muutenkin sellaista sunnuntai-ajelua, vaikka kyllä hikeä irtosi tällä kelillä ihan hyvin. (Värjäsin aamulla juurikasvun ja kotona oli mukava huomata miten mustan hiusvärin jäämät olivat hien mukana valuneet niskaan ja kaulalle pyöräretken aikana... Awesome.) 

Tästä pyöräretkestä tekee erityisen hyvän se, että siitä näen kuntoni kehityksen. En oo moneen vuoteen pyöräillyt noin pitkiä matkoja ja muistan kuinka ehkä kolme kesää sitten mies raahasi mut kanssaan pyöräretkelle Tuomiojärven ympäri. Matkaan meni samat puoltoista tuntia (ellei jopa enemmänkin) ja kilometrejä kertyi silloin vajaat kolmetoista, ja se oli ihan hirveää, yhtä itkua ja hermojen kiristelyä. Silloin mun mummopyörässä oli vielä kolme vaihdetta, nykyään ei yhtään, koska erään kommelluksen takia jouduimme vuosi sitten vaihtamaan takapyörän kokonaan. Sen pyöräreissun jälkeen olin ihan uupunut, mutta tällä kertaa oon vaan täynnä energiaa! Siitäkin huolimatta, että pyöräiltiin selkeästi nopeampaa ja mun pyörässä ei tosiaan ole enää kuin se yksi "vaihde". Kaupunkipyöräksi mun Ainottareni sopii mainiosti ja nyt on todistettu, että vähän pidempien matkojen ajeluun myös. En tosin tolla pyörällä lähtis mitään sadan kilometrin matkaa taittamaan, varsinkaan täällä mäkisessä Keski-Suomessa. Mutta jee, voin kai olla ylpeä itsestäni! Nyt on ainakin hyvä mieli. Tämmöiset asiat saa muistamaan, miksi on niin tärkeää jatkaa terveempiä elämäntapoja ja liikkumista. Ei tulis kyllä enää mieleenkään palata vanhoihin tapoihin.

Pyöräretken jälkeen tein itselleni smoothien mustikoista, banaanista, rahkasta ja lorauksesta maitoa. En todellakaan voi sanoa olevani mikään raa'an rahkan ystävä, mutta tälleen se menee ihan mukavasti. Hyvältä maistui!

Tällaisenä kesäyönä

Tää viikko on ollut:

[x] rankka

[x] ihana

Oon tällä hetkellä aika hiton väsynyt, mutta jotenkin mun keho ei suostu nukkumaan. Menin tänään jo yhdeksältä sänkyyn, varmana siitä, että nukahdan heti, mutta sen sijaan oon hereillä vieläkin. Oon tällä viikolla tehnyt 18 tuntia ylitöitä, joten ei varmaan ihmekään, että oon samalla uupunut ja kuitenkin kykenemätön nukkumaan. Huomenna on onneksi vapaata, jolloin aion nukkua niin pitkään kuin huvittaa ja nollata ihan kunnolla. Toivottavasti paistaa aurinko, niin voisi mennä puistoon kärvähtämään lisää.

Kesä on saapunut kaupunkiin ja muunmuassa perjantai tuli työn puolesta vietettyä miltei kokonaisuudessaan ulkona. Päiväkin oli pitkä, 13 tuntinen, joten en osaa edes arvioida, kuinka kauan oikeastaan vietin auringossa ilman aurinkorasvaa. Ehämmää mitään semmosta osannu aamulla laittaa (eikä mulla taida semmoista edes löytyä? Heti ostoslistalle.) Nyt dekoltee on ihanan ravunpunainen, vaikka oon aika yllättynyt vahinkojen vähyydestä. Tunteja auringossa, eikä palokohdat ole edes arkoja, punaisia vain. Mutta ai että sitä tuoksua iholla päivän päätteeksi, tiedättekö - sekoitus hikeä ja jotain aromia, jota en tunnista. Iho tuoksuu siltä vain kun viettää monta tuntia paahtuen auringossa. Kutsun sitä auringon tuoksuiseksi ihoksi. Ja minä rakastan sitä.

On ollut ilo seurata miten puut ovat puhjenneet lehtiin. On ollut ilo hengailla ulkona mekoissa ja t-paidoissa, vaikka kesävaatetus meinaa pienoinen murheenkryyni olla tällä hetkellä. On ollut ilo hyljätä tennarit ja hengailla paljain jaloin. Ja on ollut ilo sovittaa yhtä mekkoa, joka näytti pari kuukautta sitten ei-niin-hyvältä, mutta nyt (ehkä vähän sutjakkaamman ulkomuodon takia?) näytti jo paremmalta. En ole vaa'alle uskaltanut, mutta mittanauhalla olen vyötäröä seurannut. Uskoakseni sen on kaventunut hieman. En oikein uskalla uskoa, koska kun edellisen kerran vaa'alla kävin, paino ei ollut liikahtanut mihinkään. 

Kaverina Leelo ja onneton peiliotos huonossa valossa. 

Mutta tää oli päivän asu torstaina! Oli lämmin päivä! Huh!

Meen kokeilee uudelleen saisinko unta. Ehkä keho vihdoin ja viimein luovuttaa, eikä pidä mua hereillä. Vai mielikö se on joka valvottaa, en tiiä. Oon joka tapauksessa ihan poikki, rikki ja halki ja katki ja poikki. Pohkeet on ihan jumissa, kun tuli käveltyä eilen niin paljon. Joka paikkaan koskee! Antakkee armoa. Ja unta.

Hyvää yötä.

Suloinen kiire.

Tiesittekö, että Jyväskylän Harjun portaissa on 118 askelmaa, jos ei laske alhaalla tuplaportaikkoa ja jos laskee ihan pienimmätkin askelmat. Kävin sunnuntaina lenkilläni laskemassa, sillä tätä tietoa muutamat ala-astelaiset tarvitsevat huomenna! Jos huomisen aikana blogiini löydetään hakusanalla "montako askelmaa harjun portaissa on", tiedän jonkun fuskanneen, hah-haa.

Rakastan mun työtä. Huomenna ollaan järkkäämässä pieni Amazing Race -tyyppinen rastirata eräille LastenParlamentin toiminnassa mukana oleville viikki- ja kuukkiluokkalaisille. Rastirata kiertää ympäri Jyväskylän keskustaa ja sisältää erilaisia tehtäviä ja vihjeitä seuraaville rasteille. Enempää tietoa en anna, sillä jokuhan voi oikeasti vaikka löytää älypuhelimellaan tänne ja huijata! No way, Jose. Hauskaa on kuitenkin luvassa ja odotan innolla mitä tuleman pitää.

Mainitsinkin aiemmin suloisesta kiireestä, joka tällä hetkellä vallitsee töissä. Kiire on kuitenkin suurimman osan ajasta ihan hyvälaatuista, sellaista, että toisaalta voisi työpäivän jälkeen vain kuukahtaa sohvalle samantien ja simahtaa siihen, mutta kuitenkin vaan energiaa ja intoa riittää. Täytyy kyllä myöntää, että seuraava vapaapäivä, sitten joskus kun sellainen on, tulee ihan tarpeeseen. Mutta sitä odotellessa aion nauttia jokaisesta hetkestä. 

Onneksi tekemäni työ ei ole mitään kuolemanvakavaa, vaan välillä voi pelata vähän krokettia. Ja mölkkyä.

Eikä kotonakaan tarvitse montaa hetkeä murjottaa, kun kavereina on nää kaks älykkyyden huipentumaa...

Life is good.

PS. Viikonlopusta lähtien mun on tehnyt ihan järjettömän paljon mieli suklaata ja lopulta kun annoin itselleni luvan ostaa parasta suklaata ikinä, sitä ei teekään enää mieli. Onneksi sitä ei tarvitse väkisin syödä, hyvin säilyy tuolla kaapissa.

Kesän ensimmäisiä päiviä

Hyvää huomenta, ystäväiset.

Mitä teille kuuluu? Mulle kuuluu ihan hyvää. Otin perjantain vapaaksi, joten mulla on edessä pieni miniloma ennen töissä alkavaa hullunmyllyä, jota kestää sellaiset kolmisen viikkoa. Tiukat viikot tulossa, mutta odotan innolla! Kaikkea jännittävää on tiedossa, joten vaikka päivät välillä luultavasti venähtääkin, niin se ei haittaa. 

Minilomalle en ole tehnyt juurikaan suunnitelmia, lähinnä yritän vain latailla akkuja ja valmistautua tulevaan. Oon uusien lenkkareiden myötä innostunut lenkkeilystä ja lähimaastojen lenkkipolkujen paljastuessa lumen alta, veri on vetänyt enemmän metsään tarpomaan kuin salille. Suunnitelmissa kuitenkin olisi mennä viikonlopun aikana käymään salilla tai jumpassa, hölmöähän se on turhaan hurjia summia maksaa salijäsenyydestä.

     Kovasti tekisi mieli taas mennä bodypumpiin, mutta mun alaselkä on kiukutellut jo muutaman viikon. Yhtenä päivänä sattui pieni äksidentti, kun olin kumartunut ruokkimaan kissoja - sillä aikaa mies oli mennyt selkäni takana olevalle jääkaapille, avannut oven (enkä itse sitä ollut huomannut), joten kun melkoisen vauhdikkaasti nousin, onnistuin lyömään alaselkäni jääkaapin oven kulmaan. Siitä lähtien selkää on pienesti jomottanut, kunnes eräänä päivänä lenkille lähtiessäni selkää vihlaisi ihan kunnolla. Tästä taisinkin kertoa jo aiemmin, mutta sainpa lenkin tehtyä. Sen jälkeen selkä on kuitenkin ollut enemmän tai vähemmän kipeä, joten olen tietoisesti vältellyt pumppia. En kuitenkaan tiedä pitäisikö mennä silti kokeilemaan, vahvistuisiko selkä siitä vai onko vaarana todella se, että alaselkä menee vielä huonompaan kuntoon? Oon onneksi muuten kyennyt liikkumaan, mutta tietyissä asennoissa selkä väläyttelee varoitusmerkkejä. 

    Tiedättekö, minulle eilen oli kesän ensimmäinen päivä. Minun kesäni alkaa silloin kun koivuihin ilmestyy pienet silmut ja ulkona tarkenee ilman takkia. Jo alkuviikosta olisi varmasti tarjennut ihan hyvin, mutta en vain oikein kyennyt ymmärtämään, että lämpötila on todella noussut jo niin korkeaksi, että takki on jo liikaa. Ihan sama, vaikka tänään on taas koleampaa ja ankean harmaista, kesä on nyt virallisesti alkanut. Hurraa!

People gone bananas.

Kuten läskin tilityksestä varmaan huomasi, nää ruokajutut ovat olleet hieman pinnalla viime aikoina. Jotenkin erityisen paljon on tullut esiin banaani ja vieläpä vähän huonossa valossa. Itse syön yleensä yhden tai kaksi banaania päivässä, koska mielestäni se on hyvä välipala "helppoutensa" ja makunsa takia. Tykkään toki myös omenista, mutta koska aina ei ole saatavilla kuorimaveitseä, niin banaani on kiireisissä hetkissä ehdoton ykkösvaihtoehto. 

Banaanista on tullut keskustelua niin miehen, kuin työtuttujen kanssa. On ollut puhetta, miten banaani ei sovi laihduttajalle runsaan energiamääränsä takia ja miten esimerkiksi omena on paljon parempi hedelmä ravintoarvoiltaan. Laihduttaja ei saa syödä enempää kuin yhden banaanin päivässä, tiesi eräs henkilö. Mutta tiedättekö, mä olen ihan ähkyssä kaikista näistä "tiedoista" ja uskomuksista. Internet ja ihmiset pursuaa ristiriitaista tietoa asioista. Välillä banaani (ja monet muutkin asiat) on pahin mahdollinen asia laihduttajalle, kunnes se taas vapautetaan pannasta. Mitä siis uskoa?

Ehkä itseään. Ja ehkä kohtuutta. Mä en ihan vakavissaan usko, että mun paino-ongelmat johtuu parin banaanin syömisestä. Kyllä ne on muut asiat, joista ekana on lähdettävä karsimaan kuin jostain hedelmästä. Tietenkin on hyvä näin laihduttajana (tai hoikistumiseen pyrkivänä) tutustua eri hedelmien ja ruoka-aineiden ravintoarvoihin. Tietysti jotkin vihannekset ja hedelmät ovat parempia kuin toiset, mutta kun näin maalaisjärjellä ajattelee, niin onko sillä oikeasti niin paljon väliä? Kunhan syö monipuolisesti ja kohtuudella kaikkea? 

Mää heitän varmaan voltin seuraavan kerran kun joku niputtaa mulle jostain hiton banaanista. Toinen asia, mistä ollaan saatu kinastelua aikaan miehen kanssa, on ennen treeniä syöminen. Esimerkiksi eilen illalla, kun olin lähdössä lenkille, mutta en ollut syönyt oikein mitään sitten lounaan, päätin napata sen banaanin juuri ennen lähtöä, ettei lenkki mee ihan reisille heikotuksen takia. Miehen mielestä pilasin tällä treenini ja maksimaalisen rasvanpalamisen, kun taas omasta mielestäni vain pelastin treenini, sen sijaan että olisin lähtenyt jo valmiiksi heikotuksen kourissa ja nälissäni lenkille ja kärjistetysti pyörtynyt sinne. Tietenkin paras ratkaisu olisi ollut syödä kunnollinen välipala heti töistä tultua, eikä venyttää sitä monta tuntia, ruokailujen välisen ajan venyessä ihan liian pitkäksi. Koska lähtö tuli vähän yllättäen ja nälkä murisi jo uhkaavasti mahanpohjassa, paras ratkaisu siihen tilanteeseen oli mielestäni sen banaanin syöminen. 

Olenko väärässä kun väitän, että jokaisen keho on yksilöllinen, ja se mikä sopii toiselle, ei välttämättä toimi jollekin muulle? Tää näkyy hyvin meilläkin. Mies vannoo tyhjällä vatsalla (aamu)treenaamisen nimeen, kun itse tarvitsen vähintään sen banaanin aamuisin, että pääsen liikkeelle. Jos joku pystyy mulle järkevästi todistamaan tyhjällä vatsalla treenaamisen hyödyt, niin saatan uskoakin. (Ja uskon jo nyt! Mutta jos pystyt todistamaan, että se sopisi täydellisen hyvin juuri minulle, niin kuulisin mielelläni.) Siihen asti aion kuitenkin kuunnella kehoani ja syödä niin monta hemmetin banaania, kuin tilanne vaatii! 

Terveisin, 

Saivartelulla piinattu sielu

(Tää kirjoittaminen on muuten tosi hyvä juttu myös ajatustyön kannalta. Tässä naputellessa on tullut ihan kuin itsestään tajuttua muutama oikea ongelma, joihin voisin kiinnittää huomiota enemmän: ruokailujen säännöllistäminen nyt esimerkiksi. Ja se ainainen veden juonti, hitto. But I'm on it, sir, yes sir.)

Mä liikun kriisistä kriisiin, kuljen komein askelin.

Viimeiset 24 tuntia ovat olleet aika katastrofin makuisia. Eilen räjäytin selkäni kun olin lähdössä lenkille. Kumarruin nostamaan roskapussia, kun alaselkää vihlaisi ikävästi. Hetken aikaa silmissä sumeni, mutta en voinut enää perääntyä, kun ystävä odotteli jo pihalla. Ensimmäiset sata metriä vaapuin kuin ankka, mutta onneksi liikkuminen vetreytti pahimman jumin ja saatiin lenkki tehtyä. Edelleen selkä on hieman tuskallinen, mutta kyllä tämän kanssa pärjää.

     Tänä aamuna taas koin kauhun hetkiä, kun auto ei suostunut starttaamaan. Tietenkin se sattui juuri sellaiselle päivälle, kun autoa olisi todella tarvinnut eikä myöhästymisiin ollut varaa. Onneksi työkaveri pystyi hakemaan mut, niin ettei edes myöhästytty, mutta arvatkaa miten paljon hävetti soittaa hänet hakemaan mut toiselta puolelta kaupunkia... Sen lisäksi, että autoni petti luottamukseni, niin onnistuin itsekin töpeksimään. Sovittiin, että työkaveri tulee hakemaan mut läheisen kaupan pihalta ja että käyn kaupasta hakemassa tarvikkeita hetken päästä alkavaan tapahtumaan, jonka suunnittelusta olin vastannut. Kaupan pihalla tajusin, että olin unohtanut pankkikorttini toisen takin taskuun, eikä mulla luultavasti ollut ihan hirvittävästi käteistäkään. Onneksi tämänkin luodin onnistuin väistämään, sillä lompakosta ja laukun pohjalta löytyi sen verran pikkuhiluja, että sain tarvikkeet ostettua ilman, että olisi tarvinnut lähteä hakemaan pankkikorttia puolen kilometrin päästä kotoa. Sepä siitä aamusta olisikin puuttunut, että oltaisi sen takia todella myöhästytty. 

     Itse tapahtuma sujui ihan mukavasti, vaikka itsekriittisenä ihmisenä jäin harmittelemaan asioita, jotka olisi voinut hoitaa paremmin. Töistä lähtiessäni viikonlopun viettoon, ajattelin, että tästä ei voi päivä muuta kuin parantua...

     VÄÄRIN.

Jäin nimittäin jumiin hissiin. Okei, hissi jumittui ehkä minuutiksi ja lähti sitten liikkeelle itsekseen, mutta ei siinä itku (tai naurukaan, oikeastaan) ollut kaukana. Käsittämätöntä. Kun päivänkulku ottaa tällaisen luonteen, niin sitten sitä onkin näköjään aika vaikea pysäyttää. Toisaalta täytyy kyllä olla tyytyväinen, että onnistuin väistelemään katastrofit aika lahjakkaasti, vaikka hissiepisodin jälkeen mietin kyllä pitkään mistä hyvästä universumi mua tällä tavalla varoittelee. 

Loppuilta onkin sujunut ihan hyvin, oon juonut kahvia, leiponut illalliseksi kinkku-paprika-muffineja ja tehnyt salaattia. Mies lähti viikonlopun viettoon muualle, joten mulla on kaikki vapaus tehdä ihan mitä ruokaa haluan ja kuunnella sellaista musiikkia kuin haluan! Ei pahalla rakas, mutta kyllä tää tekee välillä ihan hiton hyvää saada asunto vain itselleen. Taidankin kaapata kissat kainaloon ja heittäytyä sohvalle katsomaan jotain nyyhkyhömppäleffaa. Ah.