welcome to

Oon nukkunut viimeisen viikon sohvalla. Enää kaksi yötä ja sitten pääsen nukkumaan kunnon sänkyyn, omaan sänkyyn. Päivät ovat olleet toinen toistaan harmaampia. Oon syönyt viimeiset kaksi viikkoa ihan tolkuttoman huonosti, oon elänyt lähinnä pika- ja valmisruoalla, millä tahansa mikä syntyy nopeasti ja aivoja vaivaamatta. Jokainen aamu oon herännyt olotilaan kuin olisin krapulassa, vaikken ole juonut pisaraakaan edellisenä iltana. Niskat jumissa, ulkona roikkuva harmaus, kaikki se syöty roska. En oo liikkunut tavoitteellisesti hetkeen tai jos olenkin, en ole jaksanut kirjata niitä Heiaheiaan. Vaikka eipä ole kyllä ollut paljoa kirjattavaakaan. Laitoin salijäsenyyteni tauolle täksi kuukaudeksi, koska tiesin sen etukäteen, että kuukaudesta on tulossa helvetillinen ja kiireinen. 

Enää kaksi yötä, sitten saan avaimet uuteen asuntoon. Sitten pääsen rakentamaan elämää ihan alusta, ruokailu- ja liikkumistottumuksista lähtien. Voin melkein vannoa, että kun saan uuden asunnon keittiön kuosiin ja tavarat purettua, en syö kuukauteen muuta kuin salaattia. 

Kaikesta tästä harmaudesta huolimatta olen ihan ok. Tiedän, että nämä sateiset päivät eivät kestä ikuisesti ja jonakin päivänä vedän lenkkarit jalkaan ilolla. Jonakin päivänä herään virkeänä ja ajatukset kirkkaina, syön hedelmiä aamupalaksi ja välipalaksi, tunnen miten energia virtaa hyvänä ruumiini lävitse. Uusi alku, pian. Sitä ennen hyvästelen tämän vanhan, nukun vielä kaksi yötä niskat jumittavalla sohvalla, pakkaan viimeiset tavarat ja syön ehkä vielä kerran pitsaa muuttolaatikoiden keskellä. Sitten, ei ole olemassa enää sanaa sitten, vaan nyt. Mutta ei vielä tänään. Ei tänään.