Aamutarina

Lauantaiaamu, kello kuusi. Herään, käyn vessassa ja jään hetkeksi silittelemään tervehtimään tullutta Kiivaa. Harmittaa kipeät ikenet, oon yön aikana jotenkin purrut hampaita yhteen ja se kohta takana, johon ei ole ollenkaan kasvanut hammasta, on kipeä. Pohdin viisaudenhampaita. Mietin, että onpa valoisaa ja vilkaisen kelloa, yllätyn, kun se on vasta kuusi. Menen hetkeksi sänkyyn pyörimään miehen tuhistessa vieressä, mutta en saa unta. Nousen ja kävelen keittiöön, päätän alkaa leipoa porkkanasämpylöitä aamiaiseksi. Suunnittelen lähteväni taikinan nousemisen ajaksi pienelle lenkille, mutta heikotus ehti ottaa vallan. Nyt istun tässä ja haluan ulos, mutta tyhjällä vatsalla lenkkeily ei oo oikein meikän juttu. Ja siinä vaiheessa kun isomman aamupalan sulamista odottelee, taikina on ehtinyt nousta. No, myöhemmin päivällä sitten.

En voi uskoa, että oon lauantaiaamuna hereillä tähän aikaan. Ja vielä vapaaehtoisesti.

Läski tilittää

Mie oon painoindeksiltäni sairaalloisen lihava. Mä en tunne oloani sellaiseksi, enkä mä näe itseäni niin. Peilikuvasta ei katso takaisin sairaalloisen lihava nainen. En oikein tiedä mistä se johtuu. Onko mun oma kehonkuva todella niin vääristynyt? Ilmeisesti. Oon viime päivinä joutunut pariinkiin otteeseen vastakkain sen faktan kanssa, että mä kuvittelen olevani hoikempi kuin todella olen. Muiden ottamat valokuvat ja videokuvat todistavat sen ja se on jokseenkin shokeeraavaa ymmärtää (aina uudestaan ja uudestaan). 

Samaan aikaan meinaa iskeä epätoivo. Mitä hittoa tässä voi tehdä? Monta viikkoa onnistuneesti putkeen ja paino putoaa hyvällä tuurilla ehkä kilon. Mitä mun pitäisi tehdä? Mitä mun pitäisi jättää pois? Voinko mä syödä useamman kuin yhden banaanin päivässä? Viinirypäleitä? Voinko mää napata kaupasta mukaan valmiin smoothien, jos oon kiireessä? Pitääkö mun jättää pois riisit, pastat ja perunat kokonaan? Oon syönyt niitä muutenkin paljon vähemmän kuin aiemmin. Lisukkeeksi oon syönyt enimmäkseen salaattia. Pitäiskö mun luopua kaikista herkuista? Pitääkö mun kiinnittää huomiota mitä hedelmiä mä syön? Pari päivää sitten työreissulla joku tiesi, että laihduttaja ei saa syödä enempää kuin yhden banaanin päivässä. Mua nauratti ja kummeksutti se, koska mitä hittoa, milloin kukaan on hedelmien syömisestä lihonut? Silti se jäi kaihertamaan mieltä ja nyt mä oon yhtäkkiä ihan hukassa. Mä en tiedä mitä mun pitäisi syödä. Pitääkö mun luopua puolivalmisteista? Pitääkö mun alkaa syömään rahkaa ja sokerittomia mehukeittoja? Pitääkö mun pyrkiä syömään täydellisen puhtaasti? Pitääkö mun jättää myös satunnainen leivänsyönti? Viljat? Maitotuotteet? 

Tässä nykyajan tietotulvassa on vaikea tietää, mitä uskoa. Oon aina ajatellut, että terveellä järjellä ja hyvällä perusruualla pääsee pitkälle. Sillä, että syö paljon salaatteja ja hedelmiä. Nauttii herkkuja kohtuudella. Syö ja elää säännöllisesti. Syö vähemmän kuin kuluttaa. Liikkuu ja nauttii siitä.

Mun elämä on tällä hetkellä tasapainoisempi kuin hetkeen. Mä saan nukuttua yöllä ja useimmiten nukun ihan hyvin, riittävästikin. Mulla on aika säännöllinen unirytmi ja viikonloppuisinkin pyrin heräämään viimeistään yhdeksältä. Mä liikun säännöllisesti, tavoitteena on vähintään se neljä tuntia viikossa. Mä en juo limukkaa, vaan vettä enimmäkseen. Kahvia maidon kanssa ja ilman sokeria, kupin tai pari päivässä. Mä syön lautasmallin mukaisesti ja joskus niinkin, että salaattia on ennemminkin 3/4 osaa, kuin vain puolet lautasesta. Välipalaksi hedelmiä, joskus jogurttia, ehkä leipää. Mä juon rasvatonta maitoa lämpimän ruuan kanssa. Joskus mää saatan herkutella ja jos iltaisin iskee makeannälkä, niin nappaan yhden turkinpippurin ja se riittää. Kohtuus ei ole mikään tuntematon käsite.

        Jotakin mää kuitenkin teen väärin, ilmeisesti. 

Kaikkialla sanotaan, että jokainen ihminen on erilainen ja se, mikä toimii yhdelle, ei välttämättä toimi toiselle. Haluaisin löytää sen oman tieni. Haluaisin niin kovasti löytää oikean tien ja keinon, sillä tällä hetkellä oon motivoituneempi kuin hetkeen. Kuitenkin tuloksettomuus syö intoa ja vie hommalta pohjan. En mä mitään nopeita tuloksia edes kaipaa, kunhan tulisi tuloksia. Se, että tämän painoisena saan pudotettua kilon kuukaudessa hullulla yrittämisellä ei tunnu kovin kannustavalta. 

Eipä siinä, aion kuitenkin jatkaa. En mä voisi kuvitellakaan palaavani vanhoihin tapoihin - haluaisin kuitenkin, että nää "uudet" tavat näkyisivätkin jossain. Ja ettei pelkästä pitsan ajattelemisesta lihoisi heti kaksi kiloa. Oikeesti! Miten tästä yhtäkkiä tuli niin vaikeaa, kun aiemmin (...silloin joskus...) kaikki sujui kuin tanssi?

Pahoittelen hetkellisestä epätoivostani ja sen purkamisesta. Miten te syötte? Mikä on teille oikea tapa?

Dreams into plans

Tänään on ollut viikon ainoa vapaapäivä. Viikko on ollut melkoisen pitkä, sillä tekemistä on riittänyt töissä ja perjantai ja lauantai meni koulutuksessa, mielenkiintoisessa sellaisessa onneksi. Tänään oon keskittynyt pelkästään rentoutumiseen - oon istunut koneella, leiponut porkkanasämpylöitä, käynyt lenkillä, askarrellut ja tehnyt ihan mielettömän herkullista ruokaa. Voi vitsit, hyvään päivään ei onneksi paljoa vaadita!

Kaivoin esiin mun askartelulootan ja vanhat naistenlehdet. Olin aiemmin pongannut Katjan blogissa kuvan eräänlaisesta kuvakollaasista, jossa oli kannustavia lauseita ja motivaatiokuvia. Musta se oli niin ihana, että päätin tehdä itse samankaltaisen kollaasin. Tein syksyllä työharkan yhteydessä unelmakartan, mutta se jäi harmikseni Kuusamoon Oivangin nuorisokeskukseen. Päätinkin, että nyt on aika tarkistaa niitä unelmia ja kenties tehdä uusi kartta. Hyvään alkuun pääsin, mutta projektin keskeytti aurinko, joka on muutaman päivän lymyillyt pilvien takana. Oli pakko keskeyttää ja paskartelun sijaan heittää lenkkarit jalkaan ja lähteä lenkille. Taidan palata kartan pariin vielä ennen kuin painun pehkuihin, sillä haluan saada sen valmiiksi ja esille johonkin, että näen sen joka päivä. (...mistä tulikin mieleen kappale, joka sopii hyvin teemaan!)

Every day I see my dream.

Oodi kissoille

Ennen kuin minusta tuli kissanomistama, kummeksuin vähän ihmisiä, jotka kutsuivat kissojaan lapsikseen tai itseään kissojensa äidiksi tai isäksi. Mutta kappas vaan kun Leelo saapui luokseni ja valloitti sydämeni, tuli minustakin ihan samanlainen, äiti ja emo. En todellakaan tiedä miltä oman lapsen saaminen tuntuu, mutta kyllä nää kissalapset ovat paikkansa rakkaina perheenjäseninä lunastaneet täysin.

     Leelo ehti olla meillä kaksi vuotta itsekseen, ennen kuin Kiiva saapui. Leelosta oli muodostunut niin rakas, että mua vähän jännitti riittäisikö toiselle kissalle rakkautta ollenkaan. Huolehdin turhaan. Kiiva on niin valloittava, ettei sitä voi olla rakastamatta. Omissa oloissaan viihtyvästä pikkukissestä on kasvanutkin itsenäinen, mutta silti sosiaalinen neiti. Ihaninta on kun aamulla herättyään kävelee olkkariin ja vastassa on kaksi karvapalleroa vaatimassa jakamatonta huomiota. Ah ja voih. Meikän kullannuput. 

HARDER BETTER FASTER STRONGER

Voin ylpeänä kertoa, että oon viime viikkoina kunnostautunut liikunnallisesti. Pohjoisesta paluun jälkeen eli alle viikossa vyötäröltä on kadonnut noin viitisen senttiä turvotusta. Olikin aika järkyttäviä lukemia lomailun jälkeen... 

Oon asettanut tavoitteeksi 4 tuntia liikuntaa viikossa. Koska alkuvuosi oli niin nihkeä, niin päätin pitää motivaatiota yllä saavutettavissa olevilla tavoitteilla. Hurjimpina aikoina tuli melkein joka viikko liikuttua kahdeksankin tuntia, mutta tällä hetkellä olisi järjetöntä pitää sellaisia tavoitteita yllä. Vähemmän on joskus enemmän. 

Pääsiäisenä käytiin äidin kanssa shoppailemassa Kuusamossa ja Intersportissa oli aika muhkeita alennuksia. Mukaan lähti Puman tennarit salikäyttöön, Niken juoksukengät ja uusi tuulitakki, kaikki puoleen hintaan. En (vielä) juoksua harrasta, mutta uudet lenkkarit ovat kohottaneet lenkkeilymotivaatiota moninkertaisesti. Ja eihän sitä tiiä, vaikka kesämpänä muutaman juoksuaskeleen ottaisin! Sen verran alkoi uudet kengät polttelemaan jaloissa, että luulenpa, ettei pelkkä kävely pian riitäkään. 

Tänään kävin kurittamassa lihaa bodypumpissa. Mulla oli ihan onnettomat painot muihin verrattuna, mutta hei, kyllä täältä vielä noustaan! Tänään oli lihakset vielä heikkona eiliseltä tanssitunnilta ja sunnuntain salikäynniltä, joten parhaassa iskussa ei ihan oltu. Mutta hyvä olo tuli joka tapauksessa. Harvoinpa sitä tehtyä treeniä katuu! Ja ette voi uskoa, miten hyvä olo ja etenkin mieli on tällä hetkellä tästä uudelleen löydetystä rakkaudesta liikuntaa ja terveellisempiä tapoja kohtaan. Herkutkin maistuvat paremmilta, kun niitä ei syö joka päivä. 

Home is where your heart is

Vietin pääsiäisen lapsuudenkotonani pohjoisessa. Loma tuli todella tarpeeseen ja kotona oli jälleen kerran ihanaa. En ehkä käynyt hiihtämässä, niinkuin ennen lomaa uhosin, mutta ulkoiltua tuli ihan mukavasti kuitenkin. Lisäksi ehdin lukea kaksi kirjaa ja yksinkertaisesti vain olin.

Parasta oli kuitenkin viettää aikaa perheen kanssa. 

Mutta mikähän siinä on, että ulkona kaikki maistuu paremmalta? En hirveästi välitä munkeista, mutta ulkotulilla se maistui taivaalliselta. Voi että. Voisin viettää koko kevään noin, istuen tulilla, lenkkeillen ja tuijotellen tuttuja tuntureita, niitä maisemia, joissa kasvoin ja jotka kuvaavat minun sielunmaisemaani. Kotona tuntui siltä, kuin koko maailma olisi pysähtynyt. Ei kiirettä minnekään. Niin oli hyvä. Minulla on vieläkin vaikeuksia sopeutua tähän kiirelliseen arkeen, johon pitkin hampain palasin.