Vietin pääsiäisen lapsuudenkotonani pohjoisessa. Loma tuli todella tarpeeseen ja kotona oli jälleen kerran ihanaa. En ehkä käynyt hiihtämässä, niinkuin ennen lomaa uhosin, mutta ulkoiltua tuli ihan mukavasti kuitenkin. Lisäksi ehdin lukea kaksi kirjaa ja yksinkertaisesti vain olin.
Parasta oli kuitenkin viettää aikaa perheen kanssa.
Mutta mikähän siinä on, että ulkona kaikki maistuu paremmalta? En hirveästi välitä munkeista, mutta ulkotulilla se maistui taivaalliselta. Voi että. Voisin viettää koko kevään noin, istuen tulilla, lenkkeillen ja tuijotellen tuttuja tuntureita, niitä maisemia, joissa kasvoin ja jotka kuvaavat minun sielunmaisemaani. Kotona tuntui siltä, kuin koko maailma olisi pysähtynyt. Ei kiirettä minnekään. Niin oli hyvä. Minulla on vieläkin vaikeuksia sopeutua tähän kiirelliseen arkeen, johon pitkin hampain palasin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti