torstai 9. toukokuuta 2013

Kesän ensimmäisiä päiviä

Hyvää huomenta, ystäväiset.

Mitä teille kuuluu? Mulle kuuluu ihan hyvää. Otin perjantain vapaaksi, joten mulla on edessä pieni miniloma ennen töissä alkavaa hullunmyllyä, jota kestää sellaiset kolmisen viikkoa. Tiukat viikot tulossa, mutta odotan innolla! Kaikkea jännittävää on tiedossa, joten vaikka päivät välillä luultavasti venähtääkin, niin se ei haittaa. 


Minilomalle en ole tehnyt juurikaan suunnitelmia, lähinnä yritän vain latailla akkuja ja valmistautua tulevaan. Oon uusien lenkkareiden myötä innostunut lenkkeilystä ja lähimaastojen lenkkipolkujen paljastuessa lumen alta, veri on vetänyt enemmän metsään tarpomaan kuin salille. Suunnitelmissa kuitenkin olisi mennä viikonlopun aikana käymään salilla tai jumpassa, hölmöähän se on turhaan hurjia summia maksaa salijäsenyydestä.



     Kovasti tekisi mieli taas mennä bodypumpiin, mutta mun alaselkä on kiukutellut jo muutaman viikon. Yhtenä päivänä sattui pieni äksidentti, kun olin kumartunut ruokkimaan kissoja - sillä aikaa mies oli mennyt selkäni takana olevalle jääkaapille, avannut oven (enkä itse sitä ollut huomannut), joten kun melkoisen vauhdikkaasti nousin, onnistuin lyömään alaselkäni jääkaapin oven kulmaan. Siitä lähtien selkää on pienesti jomottanut, kunnes eräänä päivänä lenkille lähtiessäni selkää vihlaisi ihan kunnolla. Tästä taisinkin kertoa jo aiemmin, mutta sainpa lenkin tehtyä. Sen jälkeen selkä on kuitenkin ollut enemmän tai vähemmän kipeä, joten olen tietoisesti vältellyt pumppia. En kuitenkaan tiedä pitäisikö mennä silti kokeilemaan, vahvistuisiko selkä siitä vai onko vaarana todella se, että alaselkä menee vielä huonompaan kuntoon? Oon onneksi muuten kyennyt liikkumaan, mutta tietyissä asennoissa selkä väläyttelee varoitusmerkkejä. 

    Tiedättekö, minulle eilen oli kesän ensimmäinen päivä. Minun kesäni alkaa silloin kun koivuihin ilmestyy pienet silmut ja ulkona tarkenee ilman takkia. Jo alkuviikosta olisi varmasti tarjennut ihan hyvin, mutta en vain oikein kyennyt ymmärtämään, että lämpötila on todella noussut jo niin korkeaksi, että takki on jo liikaa. Ihan sama, vaikka tänään on taas koleampaa ja ankean harmaista, kesä on nyt virallisesti alkanut. Hurraa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti